PALVELUT

Tarjoan neuropsykologisia palveluita nuorille ja aikuisille. 

NEUROPSYKOLOGINEN

KUNTOUTUS

Neuropsykologinen kuntoutus tähtää työ- ja toimintakyvyn kohenemiseen ja parempaan elämänlaatuun. Taustalla voi olla mm. oppimisvaikeuksia, kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö tai neurologinen sairaus tai vamma. Kuntoutuksen tavoitteena on lievittää tiedonkäsittelyn ja käyttäytymisen vaikeuksia. Minulla on kokemusta erityisesti aivovammoista sekä kehityksellisistä neuropsykiatrisista häiriöistä. Työskentelytapani on kokonaisvaltainen ja terapeuttisesti painottunut. Kuntoutus voi toteutua vastaanotolla, etänä sekä osin koti- ja asiointikäynteinä.

  Kuntoutus voi toteutua Kelan maksusitoumuksella, vakuutusyhtiön, kunnan tai hyvinvointialueen maksamana sekä itsemaksaen. Yleensä kuntoutus on kuntoutujalle maksutonta. Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen liittyy kuitenkin omavastuuosuus. Olen myös Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottaja. 

NEUROPSYKOLOGINEN

TUTKIMUS

Neuropsykologisella tutkimuksella kartoitetaan tiedonkäsittelyä, käyttäytymistä ja tunnesäätelyä sekä niiden haasteita. Tutkimuksella voidaan tunnistaa kehityksellisiä haasteita sekä muutoksia vaikkapa sairastumisen jälkeen. Tutkimuksessa kartoitetaan mm. päättelytoimintoja, kielellisiä toimintoja, näönvaraista hahmottamista, tarkkaavaisuutta ja muistia sekä tunnesäätelyyn ja elämäntilanteeseen liittyviä tekijöitä. Tutkimukseen ohjaudutaan yleensä lääkärin lähetteellä.

TYÖNOHJAUS JA KONSULTOINTI

Kysy neuropsykologiseen potilastyöhön keskittyvää työnohjausta tai konsultointia.